Nurmes Ruotsin vallan alussa

Nurmes tuli osaksi Ruotsia yhdessä Käkisalmen läänin kanssa vasta Stolbovan rauhassa, jonka Ruotsi ja Venäjä solmivat 27. helmikuuta 1617 Stolbovassa, Venäjällä.
"1583 mainitaan erään pielisjärveläisen talonpojan Kurtsisen saaneen suuriruhtinaalta ruutia sodankäyntiä varten, mutta erään toisen pitäjän miehet tappoivat hänet pian. Parempi onni oli Luka Räsäisellä, joka noin 1587 kävi pyytämässä suuriruhtinaalta apua.

1581 Pontus de la Gardie sai aikaan Käkisalmen valloituksen, jonka jäkeen sen läänikin joutui Ruotsin valtaan suurimmaksi osaksi. Tähän osaan ei kuulunut kuitenkaan Pielisen ympäritö, vaan se uhmasi koko sodan ajan valloitaajaa käyden omaa sotaansa tätä vastaan.

Tsaari antoi salaisen luvan pajari Hodar Vasiljeville lähteä hävittämään Käkisalmen lääniä lähes tuhatmiehisen joukoin aselevon aikana. Ruotsalaiset karkoittivat Vasiljevin verissä päin, mutta Pielisjärvi pysyi kannallaan eikä suostunut Ruotsin valtaan. Sen vuoksi merkitsivät ruotsalaiset voudit koko kappelin autioksi eli veronmaksukyvyttömäksi, sillä he eivät pystyneet kantamaan veroja sieltä. Se ei liene joutunut juuri sodankaan jalkoihin, sillä hävitysretkiä tehtiin joko etelämmässä Savonlinna-Aunuksen linjalla tai toisaalla taas Oulun ja Vienan Kemin välimailta pohjoiseen.

Koska Venäjän vallasta oli vähemmän huolta eikä se olisi voinut kantaa veroja näin kaukaisesta seudusta, turvauduttiin siihen suurempaa vaaraa vastaan ja elettiin tosiasiassa omina isäntinä. Vaikka Ruotsi joutuikin valloittamaan asevoimin Käkisalmen, ei Venäjällä ollut voimaa tukea läänissä ilmeneviä erikoispyrkimyksiä. Siitä huolimatta pohjoislääni: Pielisjärvi, Ilomantsi ja Suojärvi pysyivät kauan irti Ruotsin kruunusta. Mahdollisesti vielä Räsäinenkin kävi sissisotaa, sillä vuonna 1612 eräs sen niminen ryösti vouti Hans Pryssin.Vasta n 1616 uusi vallanpitäjä sai otteen Pielisen pogostasta käytyään sitä ja Ilmantsia vastaan sotaa m.m. Eteläisimmistä Pohjois-Karjalan pitäjistä kootuin talonpoikaisjoukoin."

- Nurmeksen Historia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

hunting sword