YLE: NRK Sápmi: Suomessa pilkataan edelleen saamelaisuutta

http://yle.fi/uutiset/nrk_sapmi_suomessa_pilkataan_edelleen_saamelaisuutta/8601478 
NRK Sápmi: Suomessa pilkataan edelleen saamelaisuutta 
Britt Elin Haetta Isaksen kertoo NRK Sápmin haastattelussa, että eilisen piti mukava mukava ilta, mutta, että tämä "mukasaamelainen"-Pekka pilasi hänen iltansa pukeutumalla näin rumasti. Kuva: Britt Elin Haetta Isaksen / NRK Sápmi
NRK Sápmi raportoi, että Suomessa pilkataan edelleen saamelaisuutta. Pohjoismaiseen Lions-klubin juhlaan Rovaniemellä osallistuneen Norjan saamelaisen illan pilasi esitys, jonka hän koki pilkkaavan saamelaisuutta. 
Suomessa pilkataan edelleen saamelaisuutta, raportoi NRK Sápmi.
NRK Sápmi on haastatellut tenolaista Britt Elin Hætta Isaksenia, joka kertoo perjantaisen Lions-klubin juhlaillan Rovaniemellä vaihtuneen suuttumukseen. 
– Juhliin tultiin sisään viiden ryhmissä. Yhtäkkiä ilmestyi peskiin eli poronnahkaiseen turkkiin pukeutunut mies saamenpuvun lakissa ja säpikkäissä. Kengät kyllä olivat ihan oikein puetut. Hän oli mustannut kasvonsa, leuassa oli musta merkki, hän rummutteli, ennusti ja puhui suomea. Yritin puhua hänelle saamea, mutta hän ei vastannut, Hætta Isaksen kertoo. 
"Kyyneleet melkein tulivat silmiin" 
Britt Elin Hætta Isaksen sanoo, että hänen iltansa loppui siihen. Hän ei sano ymmärtävänsä miksi Suomen puolella pitää tällä tavalla koittaa esitellä saamelaisuutta.
Hætta Isaksen postasi kuvan Pekasta Facebookiin. 
– Minua suututti, kyyneleet melkeien tulivat silmiin. Miten tällaista ylimielisyyttä voikin esiintyä suomalaisten keskuudessa. Erittäin huono juttu mielestäni, Hætta Isaksen sanoo. 
Lions-klubin edustaja: Pekka on poromies ja he ovat aina pukeutuneet näin 
Rovaniemen Lion-klubin edustaja Mika Huuskonen kertoo, että he olivat tilanneet Pekan viihdyttämään heitä. 
– Pekka on Sodankylän alueen poromies eikä saamelainen. He ovat aina pitäneet tällaisia vaatteita. Jos tämä ei jonkun mielestä ollut sopivaa, niin siitä olisi pitänyt kertoa aikaisemmin, Huuskonen sanoo. 
Rovaniemelle on kokoontunut yli sata Lions-klubilaista Norjasta, Ruotsista, Islannista ja Suomesta. 
Lauantaina Britt Elin Hætta Isaksen aikoo pukeutua omaan saamenpukuunsa näyttääkseen miltä saamelainen oikeasti näyttää, kertoo NRK Sápmi.  
Kuuntele Hætta Isaksenin haastattelu NRK Sápmin nettisivulta (saameksi).
Britt Elin Hætta Isaksen Kuva: Britt Elin Hætta Isaksen / priváhtta
Lähteet: Klemet Anders Sara / NRK Sápmi
YLE: "Likaiset lappalaiset, sekö myy maailmalla?" – Visit Finlandin mainosvideo suututtaa 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

hunting sword