vikes.fi: Tästä oli kyse sananvapauskylässä

Tästä oli kyse sananvapauskylässä 
Kirjoitettu toukokuu 19, 2015 - vikes 

Maailma kylässä -festivaalin sananvapauskylän peruuttaminen ja sen uutisointi antavat tuskallisen kirkkaan kuvan siitä, miten ilmaisunvapaus nähdään sananvapauden ykkösmaassa.

Moni tuntuu saaneen käsityksen, että suunniteltu sananvapauskylä oli yhtä kuin kokoelma Muhammed-kuvia, joilla oli tarkoitus provosoida festivaaliyleisöä. Kuva on kohtalokkaan väärä.

Koko sananvapauskylän ideana oli tuoda esille sananvapausjärjestöjen työtä, koko festivaalin tarkoituksen mukaisesti. Kylän tavoitteena oli monin eri tavoin osallistaa ihmiset pohtimaan sananvapautta ja sen puolustamisen merkitystä, lähtökohtana se, että sananvapaus määritellään joka päivä uudestaan. Keskustelua herättäneet piirrosnäyttelyt olivat vain hyvin pieni osa tätä kokonaisuutta.

Viestintä ja kehitys -säätiö ja Journalistiliitto olivat mukana esitelläkseen Vikesin sananvapaushankkeita 14 maassa Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa ja suomalaisten journalistien työtä 24/7 sananvapauden puolesta kotimaassa.

Haaga-Helian journalistiopiskelijat olivat mukana tuottamassa sisältöä teemakylään. He olivat haastatelleet sekä videoineet tunnettuja suomalaisia ja tavallisia ihmisiä sananvapauteen liittyen. Opiskelijoiden tekemät videot oli tarkoitus julkaista Maailma kylässä -festivaalin yhteydessä, sekä tehdä lisää sananvapausaiheisia kuvauksia itse festivaalin aikana.

On masentavaa, että lapsi heitetään menemään pesuveden mukana ja suomalainen sananvapauskeskustelu latistetaan jälleen juupas-eipäs -väittelyksi Muhammed-kuvista ja islam-käsityksistä.

Mikäli Supon uhka-arvio oli se, jonka minä olen kuullut (mitään suositusta näyttelyn perumiseksi ei esitetty, mutta Charlie Hebdo ja Muhammed -sanojen käytöstä varoitettiin, että ne ovat ”hankalia hakusanoja”), kuulostaa terrori-iskun uhka melko pieneltä. Jos todellinen terrorismin uhka monikulttuurisuusfestivaalia kohtaan on olemassa, ei parin piirroksen esittäminen sitä synnytä eikä kuvien kieltäminen sitä poista.

Suomuja silmiltä se kuitenkin on poistanut. Kuplassa eläminen on liian mukavaa. Todellisen sananvapauden hinta on se, että joutuu sietämään epämukaviakin mielipiteitä. Jos kansalaisyhteiskunta ei tätä kestä, kuka sitten? Sananvapauteen kuuluu aina suuri vastuu, mutta ennakko- ja itsesensuuri vaientavat helposti ne kaikkein tärkeimmät äänet.

Sananvapauden ykkösmaassa on vielä paljon, paljon puhuttavaa.

Juha Rekola

Puheenjohtaja
Viestintä ja kehitys –säätiö (Vikes)
Journalistiliiton kansainvälinen asiamies

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

SCP-113 trap

  SCP-113 https://scp-wiki.wikidot.com/scp-113 in this comic, I tried comic page layout of belgian comic magazine